Tie 957: Rakkautta Pallakseen since -06

Pallaksesta on täällä jo tullut intoiltua useammankin artikkelin muodossa. Silti tarinan alku on ehkä jäänyt hieman hämärämmäksi. Nyt kun kaamos on alkanut valkenemaan ja hiihtoloma-kausi on ovella niin on hyvä hetki kirjata ylös miten kaikki alkoi.

Aivan ensimmäinen retki Pallaksellehan oli itsellä joskus 2000-luvun alkupuolella kun velipoika raahasi minut Taivaskerolle viettämään elämäni ensimmäistä yötä tunturissa. Koska se tapahtui vieläpä ihan bivakki-tyyliin niin olihan se elämys.

Silloin vielä taival ei vielä uskaltautunut Pallashotellin tiehaaraa kauemmas. Ujostelimme sen verran ettemme vielä silloin työntyneet siihen tuntemattomampaan maisemaan joka avautuu kun tie lähtee laskemaan Pallasjärven rantaan.

Sen seikkailun koin kun eräs hiihtolomareissu päätyi Raattamaan. Sekin aivan sattumaa, koska tämä mökki oli löytynyt Lomarenkaan palvelusta.*

(*Yhteistyössä Lomarenkaan kanssa)

Aikaisemminkin on tullut hehkutetta että jo mäen laskeminen alas Lommoltunturin ja Pallaskeron välistä on elämys, mutta se seuraava pätkä järven ja tunturin välissä vasta painui sieluun eliniäksi. Sitten kun saavuttiin siihen Mieliövaaran kupeella olevan parkkiksen kohdalle oltiinkin jo taivaassa. Jängän takana aukeava jono oli vain niin komea näky!

Viimeinen pätkä tuon saman jängän keskellä sijaitsevalle saajolle oli jo ihan hyperventilaatiota. Kun mökin pihassa kasvavien mäntyjen yläpuolelle nouseva tunturiharjanne kehysti lomaviikkoa joka päivä, alkoi tunne jo tavallaan turruttamaan. Silti se kokemus naulasi jotain merkittävää.

Kuten aikaisemmassa blogissa mainitsin, Raattama on kylä joka on saanut sovitettua turismin ja poronhoidon mukavasti lomittain. Massaturismi ei ole tuonut liikaa markkinahenkeä mutta sopivasti jotta elinkeinosta on tukea yhä tiukemmassa välissä olevaan porotalouteen.

Palveluhengestä kertoo sekä paikallisen kyläyhdistyksen aktiivisuus sekä osin sen ajamana syntynyt Raattaman Reitit ry. Ja tämähän on hiihtolomalaisille yksi kova juttu. Ei ihme että Tunturihotelli Vuontispirtin ympäristöstä lähtee monen hiihtäjän taival, vaikkapa ihan tunturiin Montellinmajalle ja tunturiselälle asti. Tämähän on se yksi aivan must have perinteinen keikka. Ei helppo mutta ne maisemat aina Leville ja Ylläkselle asti… *Huokaus*.

Katsokaa vaikka itse:

Seutuhan on siitä hieno kohde että jos haluaa ottaa rauhallisemmin, voi jängällä hiihdellä ihan matalallakin sykkeellä. Tai no, sykettä nostaa groomerilla tehdyllä ladulla eniten se vieressä nouseva tunturi. Kympin lenkki menee ihan helposti, huomaamatta kun katselee maisemia ja sujuttelee rauhassa. Raattaman Reitit pitää yllä hienoja reittejä ja on vielä rakentanut tämän hienon karttapalvelun kertomaan latujen tilanteestakin. Sieltä näkee jopa reaaliaikaisesti missä latukoneet kulkevat!

Yksi lisähuomio koiran kanssa lomaileville on Harrisaajon tieltä Raattaman kaupalle kulkeva pätkä koiralatua. Siinä saa ainakin saksanseisojan perässä ihan hyvät kyydit.

Kaikki muut talvihuvitukset löytyvätkin sitten sieltä ”oikeiden turistien” joukosta, eli Pallashotellin takapihalta. Siinä löytyy lääniä monenlaiseen hommaan ja helppo lumikenkäreitti tunturiselänteellekin. Iltalenkkimaisemat ihan jees, mutta ei siitä sen enempää. Se on sitä tuttua huttua. (Eli sieltä löytyvät ne fättikset ynnä muutkin.)

Entäpä sitten kuvaajalle? Noh. Faktahan on että nämä maisemat eivät kortilla parane, eli kuvat eivät todellakaan toista sitä mitä luonto tuolla livenä on. Eli se on klassisesti koettava.

Pari tärppiä talviselle kuvaajalle kuitenkin on. Se kaikkien talviretkeilijöiden ja revontulikuvaajien Instasta jo bongaama Punaisen hiekan tupahan on Pallasjärven takana helposti tavoitettavissa. Retkipaikan blogissa sitä on esitelty esimerkiksi tässä jutussa.

Tuossa paikassahan on se jippo että sinne pääsee suksilla/lumikengillä ihan ok ja sieltä pääsee hyvin kuvaamaan reposiakin. Tunturimaiseman yllä luonnollisesti. Siihen sopivat paikat alkavat jo järven päästä kiemurtelevalta metsätieltä.

Toinen ihan klassinen paikka on se parkkis joka on itsellä ollut jopa näiden toisessa postauksessa esiteltyjen Subarun kalenterikuvien taustana. Pallaksella on siinäkin mielessä jännä merkitys itselle, että se on kulkenut rinnallani koko sen polun kun olen aktiivisemmin kuvaushommia tehnyt. Raattaman ja Pallaksen seudut ovat siis toimineet taustana, kehyksenä ja ulkostudiona monelle tuottamalleni sisällölle.

Tuossa alla vähän sitä polkua, alkaen Vuontispirtin maastoissa kuvatuista yökuvista kaamoksen eli joulun aikaan otettuihin kopterikuviin. Siinä sitä minun kuvaajapolkuani samalla, viime vuosikymmentä muistellen! Pallasta talvisin 2013-2018 siis!