Minä & Kuvani

”Minä & Kuvani” on käytännössä voimaannuttamiskuvausta, jossa valokuva valjastetaan ihmisen oman itsekehitysprojektin apuvälineeksi.

Muutoksessa voi olla kyse henkisestä, fyysisestä tai vaikka ammatillisesta muutoksesta. Jos omalle kohdalle on osunut tällainen prosessi, tietää että se vaatii paljon voimavaroja ja työtä.

Ihminen ja hänen elämänsä muodostuvat erilaisista vaiheista. Muutos käynnistyy pääsääntöisesti alitajuisesta tyytymättömyydestä vanhan ja uuden vaiheen rajamailla. Joskus sen tuntee vain alitajuisena ahdistuksena kun on jo alkanut irroittautumaan vanhasta. Voi olla, että alitajunta on jo tehnyt päätöksen mutta sydän tai järki eivät vielä suostu päästämään irti.

Aina kun ajaudumme elämänvaiheesta toiseen, siirtyessämme vanhasta uuteen, koemme epävarmuutta, pelkoa, stressiä, ahdistusta… mitä näitä inhimillisiä tunteita nyt onkaan. Joka tapauksessa luonto on me meihin istuttanut jotta lähtisimme selviytymään stressaavasta tilanteesta eteenpäin.

Muutoksessa joudumme myös arvioimaan identiteettiämme uudestaan. Sitähän elämänmuutos usein onkin. Identiteettimme sopeuttamista johonkin uuteen yhteyteen, elämänvaiheiden viitekehykseen. Ammattilaisena, työntekijänä, ihmisenä, kumppanina. Toiset meistä ovat lähempänä omaa ydintään, tuntevat sielunsa ja sydämensä jo riittävän hyvin että pystyvät seisomaan muutoksen myrskytuulissa tyynesti pystypäin. Toiset meistä taas kokevat asiat syvemmin, ja siten haastavat itsensä ja identiteettinsä voimakkaammin murroksen keskellä.

Oli tapa lähestyä elämää sitten näennäisesti kevyempi tai syvempi, on aivan varmaa että ihmisen oma kosketus identiteettiinsä on muutoksessa koetuksella. Silloin ei aina itse sisältäpäin näe, missä on menossa.

Luovalla ihmisellä, esimerkiksi valokuvaajalla on usein omakohtaista kokemusta tällaisesta ”sielullisesta rikkinäisyydestä” ja uudelleen eheytymisestä koska luova prosessi on usein juuri sitä. Tunteiden normaaliakin laajempaa aaltoliikettä. Niille, jotka hahmottavat asiaa tällaisella ”feenikslintu ja tuhkakasa”-metodilla, on yksi mahdollinen työkalu oman identiteetin näkemiseen ja uudelleenrakentamiseen voimaannuttamiskuvaus.

Kun ihminen näkee itsensä valokuvassa osittain ulkopuolisen silmin, on ehkä helpompikin tunnistaa senhetkiset tunnetilat. Ne joista on ehkäpä jopa vähän irtaantunut elämän myllerryksessä. Valokuvaaja taas näkee ulkopuolisena mitä valot ja varjot tuovat esiin ja mitä piilottavat.

Vaikka kyse ei olisi varsinaisesta henkisestä kriisistä, voi uuden vaiheen alkuun pääsemistä voimistaa ja helpottaa se että mietitään yhdessä kuvaajan kanssa mitä ihminen haluaa kertoa ympärilleen ja varsinkin itselleen. Esimerkiksi kovan työn jälkeen tapahtuva uranvaihto voi nostattaa isoja fiiliksiä. ”Mä pystyin siihen!” on myös ihan helkkarin hieno fiilis taltioitavaksi.

Aina kun kuvataan ihmisiä, kuvaajalla pitää olla tekniikan lisäksi hallussa paljon sosiaalisia työkaluja. Siksi arvostan suuresti parhaita ihmiskuvaajia. Kuvaajan kun pitää suhteellisen lyhyessä hetkessä samalla tutustua malliinsa ja siihen miten häntä kannattaa ohjailla, sekä varmistaa teknisesti paras lopputulos muuttuvassa tilanteessa. Esimerkiksi hääkuvaajilla on varmasti omat soppansa hermostuneessa tilassa olevien hääparien ja tiukan juhla-aikataulun kanssa. Respekt vaan!

Itse halusin näillä projekteilla oppia nimenomaan ihmisen ohjaamista, jossa en koe vieläkään olevani vahvimmillaan. Visuaalisen maailman rakentaminen on eri asia kuin erilaisten fiilisten luominen mallia vähän niin kuin muovailuvahanaan käyttäen. Samalla tietenkin vahvat metaforat ovat tällaisessa kuvauksessa mielenkiintoinen tarinankerronnan työkalu. Niiden miettiminen on toinen hieno osa näitä kuvauksia.

Siksipä näistä ”Minä & Kuvani”-projekteista on tullutkin todella rakentava prosessi myös kuvaajalle itselleen. Joidenkin kuvattavien kanssa ollaan syvennytty melko syvällisiinkin keskusteluihin ihmisenä olemisen raastavasta ilosta ja tuskasta. Toisten kanssa on koettu ihan pirun isoja onnistumisen fiiliksiä. Samalla kuvaaja on itsekin joutunut ja päässyt kehittämään omaa identiteettiään, sekä kuvaajana että ihmisenä. Aina on pyritty myös tuomaan mukaan jotakin kuvallisen ilmaisun kehittymisen elementtiä, teknisesti tai sisällöllisesti.

Todella vaikuttavia juttuja tässä elämässä, sanon minä! Ei se edessä oleva tuntematon polku välttämättä ole suopohjalla, vaan aina on mahdollisuus siihen että mutkan takana onkin jotakin todella hyvää. Elämän tarjoamista mahdollisuuksista ei koskaan tiedä, se näkee joka elää!

Kiitos kaikille joiden kanssa on menty muutosten läpi!