Kaiken muotoilu

Muotoiluajattelusta, tai kuten alkuperäinen termi kuuluu ”design thinkingistä”, on tullut varsinkin digibisneksessä melkoinen trendi.

Tämähän on luonnollisesti aiheuttanut hämmennystä koska perinteisesti muotoilu on vanha suomalaisten ja muidenkin skandinaavien leipälaji. Se on meillä aikaisemmin liitetty lähinnä lasiin ja huonekaluihin. Timo Sarpaneva, Oiva Toikka, Anu Pentik, Eero Aarnio, Kaj Frank ja muut tunnetut taideteollisen alan ammattilaiset ovat varmasti ihmetelleet kuinka varsinkin it-alalla lähes joka toinen tekee töitä muotoiluajatteluun pohjautuen.

Trendi ei kuitenkaan ole missään nimessä huono. Kun innovaatiokykyä pyrittiin 2000-luvun alkupuolella buustaamaan, huomattiin että tarvitaan uutta ajattelumallia jotta kilpailukyky säilyisi. Saattoi olla, että huomattiin myös etteivät insinöörien itselleen suunnittelemat tuotteet enää kelvanneetkaan ostajille…?

Sama se, mitkä ne ratkaisuun johtaneet syyt olivat. Pääasia että humaanit näkökulmat otettiin suunnittelun keskiöön. Ihmisten tarpeet alkoivatkin ohjata ”teknologia-”enablereita”, eikä teknologiahumalassa enää yritettykään saada ihmisiä sopimaan teknologioihin.

Tämä design-sanan liittäminen nykyään kaikkeen mahdolliseen on ”alkuperäisille” muotoilijoille tietenkin hieman kivulias ajatus. Kun joka paikasta vilahtelee mitä erilaisimpien asioiden muotoiluun viittaavia uusia termejä, on luonnollista että alaa vuosia opiskellut ja ammatti-identiteettinsä design-sanan ympärille rakentanut ihminen kavahtaa varpailleen. Kun esiin putkahtelee termejä kuten experience design, business design, marketing design, organisation design, story design ja niin edelleen,  tuntuu että kaikki alkavat omia tietyn asiantuntijajoukon ammatillista ydintä itselleen.

Huoli pois, muotoilija-kollegat. Jos mietitään mikä on muotoilu- tai paremmin sanottuna suunnitteluajattelun alku ja ydin, voidaan varsinkin näin turbulentteina aikoina sanoa että asiat menevät todellakin oikeaan suuntaan. Pitää vain ymmärtää että kyse on yksilöä isommista asioista. Tällainen holistis-globalistinen ajatteluhan on myös osa muotoiluajattelua.

Ainakin itse haluan ajatella että muotoiluajattelun ydin on kahdessa e-alkuisessa sanassa: Empatiassa ja emootioissa. (Anteeksi tuo finglishka, mutta jokainen tarinahan tarvitsee pienen emootioita aiheuttavan särön, eikö?)

Muotoiluajattelun ydin, ihmisen/asiakkaan ottaminen suunnittelutyön keskiöön ja isompiin yhteisiin tavoitteisiin pyrkiminen toimii monessa konteksissa. Win-win-tilanne, esimerkiksi asiakkaan ja yrityksen tai kahden ihmisen välillä hyödyttää aina.

(Empatiaahan ei kannata tässäkään kontekstissa pitää liian pehmeänä asiana. Sellaiset harha-ajatukset kannattaa heti heittää sivuun. Voit kokeilla ”empatian” tilalle myös sanaa ”eläytyminen”, jos eka sattuu liikaa. Muistutetaan vielä empatian oikeasta määritelmästä, joka puhtaimmillaan on siis toisen ihmisen asemaan ja samalle tasolle asettumista.)

Asian voi ajatella myös hyvin kliinisesti. Onhan se loogista, että uusia asioita määriteltäessä otetaan huomioon ihmisen perustarpeet ja jopa rajoitteet. Eihän sillä voi syntyä muuta kuin parempaa lopputulosta, ilman mitään kukkahattu-ajattelua. Varsinkin nyt kun maailmaa runtelee jälleen kaikkien yhteinen ongelma, on muotoiluajattelun yhteiset hyödyt tärkeämmät kuin yksilön etu.

Kun herrat Rittel ja Webber vuonna 1973 määrittelivät asian nimeltä ”wicked problem”, heillä ei tuossa ajanhetkessä ehkä vielä ollut mitään ajatusta vuoden 2020 maailmanlaajuisista haasteista kuten ilmastonmuutoksesta ja korona-epidemiasta. Heillä oli tuossa hetkessä mielessään poliittisia, taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia, joiden äärellä he havaitsivat että joskus ongelmat vain sattuvat olemaan aivan liian viheliäisiä että ne voitaisiin ratkaista perinteisin menetelmin.

Viheliäisen ongelman määritelmän voi lukea vaikka Sitran sivuilta.

Kaikki jotka ovat eläneet riittävästi arkea ja varsinkin digitalisaation parissa tietävät että kohtaamme tällaisia viheliäisiä ongelmia tuotekehityksessä ja…jopa parisuhteessamme. Kun vierekkäin asettuu kaksi erilaista arvomaailmaa, voidaan kohdata tilanteita, joissa ei ole oikeaa eikä väärää. On vain erilaisia tapoja ajatella.

Tai jossain kohtaa tuotekehitysprojektia toteamme, että työn alla olevalle palvelulle/tuotteelle/sovellukselle on vain niin monta erilaista käyttäjäryhmää ettei yhden yhteisen ratkaisun tekeminen ole helppoa. Kenen tarpeita näissä tilanteissa priorisoidaan ja miten? Mitä tehdä kun jokin päätös pitää saada aikaan eikä deadline odota? Miten hitossa päästä eteenpäin…?

Aa että. Tässähän on juurikin mukavasti paikka muotoiluajattelulle. Oikein tulee hierottua käsiä toiseenkin kertaan yhteen kun edessä on viheliäinen ongelma, koska ne juuri ovat niitä ratkaisemisen arvoisia. Siinä, kun alkaa vääntämään niskalenkkiä tällaisesta vihulaisesta ryhdytään myös mittaamaan muotoiluajattelun kestävyys ja ymmärryksen taso.

Ai mikä siinä muotoiluajattelussa on niin hienoa sitten? No, nämä viisi elämän perusasiaa:

  • Eläydy – toisen ihmisen asemaan
  • Määrittele – ongelma, tarpeet, eri sidosryhmien näkökulmat
  • Ideoi – haastamalla totuttu ja innovoimalla jotakin kokonaan uudenlaista
  • Hahmottele – erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja
  • Kysy – tai siis mittaa kohdan 1 ihmisiltä mikä ratkaisuvaihtoehto olisi toimivin

Toki it-digitalisaation ongelmat ovat vielä vähän eri tasoa kuin Telluksemme. Voimme silti ajatella että määritelmä vain yhdestä onnistumismahdollisuudesta toteutuu monessa paikkaa. Jos palvelu/tuote/sovellus on huono, se vain on huono ja kuluttajan luottamusta on todella vaikea saavuttaa uudestaan. Moni brändi on saanut kokea yhden huonon tuotteen aiheuttamat kolhut maineelleen.

Onkin helppo heittää, että kaikissa suhteissa luottamuksen voi menettää vain kerran. Voi olla ettei meillä ole enää voimavaroja uuteen yritykseen, vaan elämämme tärkeimmän start-upin resurssit ovat käytetty ”all-in”-menetelmällä.

Siksi onkin olennaista että kuuntelemme ihmistä jo etukäteen, asetumme toisen ihmisen tasolle ja pyrimme aidosti ymmärtämään mitä tällä ”stakeholderilla” on oikein sanottavaa. Ei ole mielestäni kaukaa haettua, että voisimme tehdä jopa ”life designiä”, muotoilla elämäämme muotoilulähtöisellä ajattelulla.

Se haastavin kohta usein on, että joskus hyvän muotoilun tulokset määrittää vain kyky kommunikoida ne. On tärkeä viestittää muotoilun tulokset esimerkiksi story designin avulla ja mitata onnistuminen sopivalla dialogilla, vaikkapa some- markkinoinnin avulla.

Muotoiluajattelu pyrkii systematisoimaan ja tekemään toistettavaksi luovan ajattelun, ja tämä paradoksi voi joskus olla itsessään varsin viheliäinen ongelma. Joskus oikean ja väärän välisen eron määrittelee vain soft skillsit, sisäsyntyiset muotoilijan ominaisuudet kuten intuitio ja empatia. Niitä ei voi ostaa mistään kaupasta, ne ovat luonto meille antaneet. Kun ratkaisu lopulta nousee jostakin sisältämme, emme voi olettaa että se olisi heti täydellinen. Eläytyvässä mallissa toisten kuunteleminen ja ymmärtäminen on jatkuva prosessi, joten kannattaa säännöllisesti tarkistaa ymmärryksen taso.

Näillä eväillä muotoiluajattelussa on todellakin ratkaisun siemen moneen elämämme viheliäisimpään ongelmaan.