Taru Linssien Herrasta

Kolme linssiä luontokuvaajille alla auringon

Seitsemän bloggaajille reissuillaan

Yhdeksän harrastajille perhejuhliin

Yksi urheilukuvaajille valtaistumeillaan

kentän laidalle jossa liike vangitaan.

Yksi rengas löytää heidät, se yksi linssit hallitsee,

se yksi heille valon näyttää ja Sonyyn linssit kahlitsee

Maailmassa linssien joka myyttien saartama on.

Todellakin, jotenkin noinhan se voisi mennä. Ai mikä? No tästä yhdestä mahtirenkaasta joskus muinaisuudessa, Keskimaan kolmanteen aikaan kirjoitettu loru.

Sonyn kameroiden taivalhan on ollut silkkaa maailmanvalloitusta. Sonya ei voida luonnollisesti verrata pahuuden ytimestä ponnistavaan Sauroniin, mutta maailmanvalloitus on ollut Alpha-sarjan ja varsinkin a7-mallien myötä aika huimaa.

Moni on kuitenkin myös epäröinyt, suorastaan epäillyt. Saisiko siitä mitään hyötyä, että vaihtaisi vanhan kalustonsa Sonyyn? Noita linssejäkin on jo vanhaan systeemiin melkoisesti, eikä Sonyyn oikein tunnu löytyvän samanlaisia…Sitä lempilinssiäni ainakaan…

Siinähän se on ollut, suurimmat haasteet joku vuosi sitten. Linssivalikoima Sony FE-bajonettiin on kasvanut hyvää vauhtia, mutta luonnollista on että samaa laajuutta kuin Canonilla ja Nikonilla ei ole ollut vielä joku aika sitten saatavilla. Nyt on kuitenkin jo moni valmistaja lähtenyt leikkiin, viimeisimpänä Sigma joka jo talvella ilmoitti että heidän linsseistään on tulossa myös natiivi FE-versiot. Kaikissa julkaistuissa 9 eri ART-sarjan linssinssä on uusi, Sonyn runkoja varten optimoitu ohjausalgorytmi joka takaa automaattitarkennuksen optimaalisen toiminnan. Nämä yhdeksän linssiä ovat siis niitä, joihin ei mahtirenkaan valta ulotu…

Mutta siis, mistä ihmeen  mahtirenkaasta  minä koko ajan höpötän satuja? Odotapa, minäpä kerron. Kyse on siis Sigma MC-11-adapterista. Olen nyt kuvannut hieman pidemmän testijakson Sony A7rII/Sigma Art f1.4/50 mm Canon-version yhdistelmällä ja todennut monta mukavaa asiaa. Osa niistä liittyy toki linssiin mutta osa kyllä myös tuohon hienoon adapteriin.

Adapteri-maailmahan on ollut täysin oma lukunsa tässä Sonyn linsseihin liittyvässä keskustelussa. Epäilijöitä on ollut monia, ja toki myös pettyneitä. Markkinoilla olevat ratkaisut eivät ole vielä pystyneet tarjoamaan välttämättä kaikkia niitä ominaisuuksia mitä linssissä tai rungossa olisi. Adapteri on luonnollisista syistä blokanut osan hienoista multi-point-continuous-fullspeed-autodrive-superfocus-ominaisuukista. Joita siis on mielestäni liikaa. Ainakin kamerakeskusteluiden painotus on liikaa niissä, hienossa teknisissä ominaisuuksissa. Valitettavasti edelleen liian vähän visioissa ja sisällössä. No, se on luontevaa. Kameraharrastus kun on toisaalta myös teknofriikkien temmellyskenttä…

Mutta, miksi sitten MC-11 on noussut minun maailmassani kuninkaan asemaan? No, koska se…vain yksinkertaisesti toimii.

Toki osa toimivuudesta johtuu siitä että mahtirengas hallitsee minun tilanteessani Sigma ART 50/1.4 linssiä. Se osaltaan on taannut sen että esimerkiksi tarkennustiloista suurin osa on käytössä. Se on myös taannut sen, että suurin osa tarkennusalue-vaihtoehtoista on käytössä. Toki edelleen haasteita on siellä, missä lähes kaikilla adaptereilla eli jatkuvan tarkennuksen tilassa. Varsinkin videokuvaajat ovat kironneet Mordorin synkimpiin varjoihin useimmat adapterit koska videokuvauksessa tärkeä jatkuva, siis kohdetta seuraava tarkennus ei toimi kunnolla, Videohommissa käyttäisinkin edelleen manuaalitarkennusta.

Oma kokemukseni on, että Sigma MC-11 on kuitenkin yksi niistä jotka toimivat tässä asiassa parhaiten. Pettymyksiltä välttyy kun muistaa sen mihin adapterit yleisesti ottaen parhaiten sopivat. Valokuvaukseen ja monet adapterit vieläpä paikallaan olevan kohteen kuvaamiseen. Sigma MC-11 sopii Sonyn rungossa kyllä poikkeuksellisesti myös liikkuvan kohteen kuvaamiseen, sillä fokus toimii todella nopeasti eikä jää ainakaan a7rII:ssa pumppaamaan. Skarppi löytyy heti kerralla ja vieläpä nopeasti. Juokseva koira oli helppo kohde, lumessa peuhaava kaksikko oli helppo saada taltioitua niin kuin halusin, vieläpä ART-linssin parasta puolta eli kaunista lyhyttä terävyysaluetta hyödyntäen. Sain siis helposti valittua mihin halusin fokuksen. Tässä auttaa tietenkin se, että kuvaan aina AF-C-tarkennustilalla. Olen matkan varrella oppinut että olipa kohde, kamera tai linssi  mikä tahansa niin pysyn parhaiten kontrollissa tilanteesta juuri siten. Valitsen vain pisteen johon haluan tarkentaa, painan sulkimen puoliväliin, rajaan kuvan uudelleen haluamakseni ja räps! Tämä onnistuu Sony/Sigma/Sigma-yhdistelmälläkin hienosti, ja jopa liikkuvien kohteiden kanssa kuten osa esimerkkikuvista kertoo.

Sellainen pieni välihuomautus tähän kohtaan että olette varmaan huomanneet kuinka olen viime aikoina pyrkinyt rakentamaan kuviini vahvemmin erilaisia “kerroksia”. Se on  yksi tehokeino jonka tämä teknologia itsessäni ainakin nosti esiin. Sigma 50 mm ART:in f/1.4 aukko on sellainen taikakalu että se inspiroi itseäni valtavasti. Oikein hykerryttää rakentaa kuvia joissa on syvyyssuunnassa joko useampi kohde tai sitten syvyyttä muuten, ja kaivaa sieltä esiin eri kerroksia pelkän terävyysalueen avulla. Vielä parempi jos kuvan sisällössä on molempia, useita eri kohteita eri etäisyyksillä että vielä syvyysuunnassa pidempi pääkohde josta pystyy vielä nostamaan esiin yhden huipputerävän kerroksen. Sigman piirrolla se on helppoa. F niin kuin Fiilis on valmis!

Lisäksi rakastan tässä yhdistelmässä sitä, että linssi on alunperin suunniteltu Canonin kennolle. Canonin värimaailma on yleisesti ottaen erilainen kuin Sonyn. Sony Alpha-sarjan parhauttahan todella on loistava kenno, jossa riittää tarkkuutta ja dynamiikkaa. Ainoa asia jonka kaikissa Sonylla ottamissani kuvissa korjaan on Sonylle tyypillinen sinisyys. Vaikka valkotasapaino on kohdillaan, niin Sony tekee pääsääntöisesti vähän kylmää kuvaa. En ole viitsinyt lähteä säätämään räätälöityä WB-profiilia vaan teen asiat jälkikäsittelyssä. Mutta, kun ryhdyin kuvaamaan Sigman Canon-versiolla, tajusin että tässä on sitä jotakin. Koneen ääressä jo ensimmäisiä kuvia katsellessa kiinnitin huomiota siihen että värit toistuvat selkeästi lämpimämpinä. Niihin tuli joku aivan uudenlainen hehku, ja tulkitsen sen johtuvan siitä että käyttämänäni linssi on nyt Canon-versio. En ole vielä päässyt testaamaan Sigman natiiveja FE-linssejä, joten en osaa sanoa mitä ne tekevät väreille mutta nyt ainakin olen tyytyväinen. En ihmettele miksi moni haluaa kuvata Sonyn rungolla ja Canonin linsseillä.

Kaiken tämän on siis minulle mahdollistanut pieni mahtirengas nimeltään Sigma MC-11.

Siksipä suosittelen kaikkia Canon-kuvaajia keräämään rohkeutensa ja lähtemään valoisalle matkalle Keski-Maan kauneimpiin paikkoihin. Vaihto Sonyyn ei ole varjoissa ja vuorten uumenissa piilottelua, vaan voi todellakin olla että pääset kipuamaan korkeimpine kristallivuorten kauniille huipuille. Nyt sinun ei tarvitse vaihtaa koko kalustoa, voit edelleen pitää kiinni rakkaimmista lempilinsseistäsi ja saavuttaa kuitenkin toisenlaisella rungolla Sonyn hienon “Alphauniversen”, peilittömän täyskoon kennon edut.

Toki joudut tekemään edelleen pieniä kompromisseja joidenkin teknisten ominaisuuksien suhteen, mutta koska tärkeimmät tarkennusmoodit toimivat, ja vieläpä riittävän nopeasti, väitän että still-kuvaaja ainakin löytää uuden maailman. Videokuvaajille suosittelen olemaan realisti ja hankkimaan ratkaisun esimerkiksi Sigman hienosta Cine-linssien sarjasta. Sielläkin kun on ratkaisut Sony E-mountiin.