F niin kuin fiilis – Sigma Art 50 mm f/1.4

Yhteistyössä Foka Oy

Aikaisempia kameraoptiikkaa koskevia blogikirjoituksiani lukeneet tietävät varmasti että nyt lipsahdan toistamaan itseäni, ja vahvasti.

Teen sen silti, koska tämä aihe on kuin kamerakeskustelu. “Mikä on se paras?”-kysymys saa yhä uudestaan ja uudestaan aikaan melkoisen merenkäynnin internetin rannattomalla ulapalla.

Niin, missä sitten toistan itseäni ja miksi?

Se miksi-osuus on helppo, nostan jälleen lempiaiheeni esiin koska sain loppukesästä käsiini jälleen erään hienon todisteen asiasta. Sigma f1.4/50 mm ART ja Sigma MC-11 Canon/Sony-adapteri muodostavat paketin joka todisti itsellenikin hienosti että…maailma on muuttunut ja olen onneksi ollut väärässä. Aika muuttaa käsityksiäni.

Tosiaan, aihe joka on saanut minut toistamaan itseäni on tietenkin kriittinen suhtautuminen vallalla olevaan f-buumiin. Jokainen linssivalmistaja on rivissä kiikuttanut kuluttajien nokan eteen mitä mielenkiintoisempia linssejä, joissa yksi tekninen huippuominaisuus on mahdollisimman pieni f-luku. Iso aukko siis.

Ja miksiköhän olen suhtautunut aiheeseen kriittisesti?

Koska tuolla luvulla ei ole ihan niin paljon merkitystä esimerkiksi optiikan todellisiin ominaisuuksiin vähäisemmässä valossa. Toki tällaisen linssin läpi menee enemmän valoa, ja siten sitä voidaan kutsua valovoimaisemmaksikin joten ei kai se mainospuhe ihan metsään mene mutta… Tähän asti kuitenkin asiassa on vain ollut se mutta että parhaaseen piirtoon päästäkseen jokaista isoaukkoista linssiä on pitänyt kuristaa keskimäärin jonnekin f/3,5-5,6 tasolle. Hienosta f/1.8-luvusta ei välttämättä ole siis ollut mitään hyötyä. Asialla on liitos valonsäteiden siroamiseen mutta olen siitä jo kirjoitellut niin paljon etten mene nyt sen syvemmälle asiaan.

Itse erottelen linssit hyvinkin kriittisesti sen mukaan, kuinka terävästi ne piirtävät nimenomaan vähäisessä valossa. Se, kuinka paljon linssin piirto muuttuu valaistuksen vähentyessä erottaa hylättävät ja pidettävät. Ja tämähän on muuten 1/4 kroppaus alkuperäisestä kuvasta…

Minua nimittäin inspiroi nyt vallan toinen seikka.

Kun sain ruuvattua Sigman Sony a7rMKII:n nokalle ja otettua ensimmäiset testikuvat, kiinnitin huomioini nyt vallan mielenkiintoiseen asiaan. Maailman parhaaksi kameraksikin tituleerattu Sony kun on toisinaan melko armoton partneri vähän heikommalla piirrolla varustetulle linssille. Siksi jopa nämä uudenaikaiset korkeareso-linssit joita myös ART edustaa, jakautuvat helposti tämän rungon kanssa pidettäviin ja hylättäviin.

ART kuitenkin porskuttaa hienosti.

Jo ensimmäiset kuvat palauttivat mieleeni miksi olen aina käyttänyt eniten pieniä teleputkia. Pidän siitä, miten kohteen yksityiskohdilla voi leikkiä ja toisinaan taas irrottaa kohde taustasta epäterävyyden avulla. Tyypillisesti linssini ovat pääsääntöisesti asetettu suurimmalle piirron kannalta käytettävälle aukolle, ja irrottelen epäterävyyden kanssa innolla.

f/1.4 aukon syvyysterävyysalue on TODELLA lyhyt. Hieno työkalu kun haluat kiinnittää katsojan huomion johonkin yksityiskohtaan.

Siksi itselleni olikin melko sykähdyttävää että tämän linssin kanssa saman saa aikaiseksi jo 50 mm polttovälillä! Olen nimittäin pyrkinyt omassa kameralaukussani pitämään vallan muita polttovälejä ja jopa välttelemään tätä tylsää peruskauraa mitä 50 mm edustaa. Täyskoon kennossa se on…no, minusta toisinaan tylsempi kuin 18 mm, 28 mm, 35 mm tai 85 mm.

Nyt…nyt kuitenkin Sigma saa minut uskomaan että viiskymppinen vääntyy helposti hienoksi potrettilinssiksi, kuten eräässä Instagram-postauksessanikin totesin. Kuvausreissu Lappiin jossa maisema avartuu laajaksi, sai minut uskomaan että 50 mm putkesta on myös maisemaputkeksi. Nappasin nimittäin jokusen tuotekuvan Suomen Subarulle käyttäen Inarin maisemia taustana, ja yllätyin. Kun siivosin kuvia ja käsittelin parhaita lopulliseen muotoonsa, ihastelin samalla kuinka hienosti tosiaan linssi voi piirtää, ei pelkästään ääriviivoja mutta myös värejä ja valoa yleensä.

Yleensä kuvaan maisemaa 18-28 mm polttoväleillä mutta heti kun kuvaan asetellaan tuote, 50 mm onkin paljon mielenkiintoisempi valinta. Vielä kun tämä Art piirtää värit niin mukavasti niin…Avot!

Nehän ne ovat itselle olennaisimmat elementit. Valo ja sen pehmeys, värit ja niiden kirkkaus sekä tietenkin linssin yleinen piirto. Ja niitä Sigma 50 mm ART todellakin toimittaa, ja kaikkein uskomattominta että vieläpä sillä f/1.4 aukolla!

Tässä se tämän linssin voima onkin. Uskomatonta mutta totta, ART todellakin saavuttaa huippuluokan suorituskyvyn jo isoimmalla aukolla. Tämä ominaisuus tarjoaa niin hienoja uusia mahdollisuuksia juuri tämän polttovälin linssille että…. olen aivan haltioissani!

Kuvasin oikeastaan koko testijakson f/2.0 ja isommilla aukoilla. Joissain tapauksissa tietenkin kuristin linssiä jopa f/11 tasolle, mutta pääsääntöisesti pelasin Sonyn valotukset kuntoon suljinajalla. Muutamissa tapauksissa jouduin kuvaamaan muutamia kuvasarjoja luokkaa ISO2000-4000 herkkyyksillä, mutta silti tämä yhdistelmä toimitti minulle täysin käyttökelpoisia kuvia. Esimerkiksi tuo potrettisarja joka on kuvattu autiotalossa, on pääosin otettu ISO2000 herkkyyksillä.

Potreteissa pehmeän bokehin ja terävän piirron liitto on kyllä pop.

Sehän on tietenkin Sonyn kennon ansiota, mutta itseäni miellyttää paljon myös tapa millä Canoniin alunperin tarkoitettu linssi pystyy toimittamaan sopivan väristä valoa kilpailijansa kennolle. Joissain tapauksissa (Keinovalossa) Sonyn pyrkimys siniseen, eli kylmiin värilämpötiloihin, korostuu Sigmalla enemmän kuin muilla linsseillä, mutta sitähän varten meillä on näytöt ja valkotasapainon säädöt. Jos ei kamerassa niin Lightroomissa. Asia on siis helppo ratkaista.

Pääosin värit toistuvat kuitenkin todella tyylikkäästi, ja olosuhteisiin säädetyn värilämpötilan mukaan. Hienoon valon käsittelyyn kun liitetään vielä f/1.4-aukolla saavutettuva hieno liukuma epäterävän puolelle, on lopputulos silkkaa…taidetta.

Lisäksi MC-11 adapteri tukee pääsääntöisesti hienosti linssin HSM-tarkennusmoottoria. Vain joissain haastavimmissa valaistusolosuhteissa ja pienimpien kohteiden (Esimerkiksi vastavaloon kuvatut kasvien varret) tarkennus jäi hetkeksi sahaamaan, mutta asiasta selviää helposti linssin kyljessä olevalla tarkennustavan valinnalla. Naps vaan ja manuaaliksi lennosta ja kuva on taas skarppi. Tämähän on siihen valikon kautta selaamiseen verrattuna todella tehokasta! Liikkuvissa kohteissa tarkennus toimii asiallisesti.

Kyllä. Vaikka Sigma 50 ART/Sigma MC-11 adapteri eivät ole se pienin ja kevein yhdistelmä Sonyn nokalla, ne ovat siinä varmasti jäädäkseen. Linssin paino kertoo aina jotakin myös linssien materiaaleista, ja jämäkkätekoisen linssin toiminta mekaanisesta laadusta joten miksi ei. Vaikka hinta sitten linssillä onkin “vain” noin 700 €.

Nyt voi todellakin sanoa että se f-luku juoruaa eniten linssin toimittamasta fiiliksestä!

Mukavaa on myös se, että lyhyestä syväterävyydestä huolimatta Sigma/Sony-yhdistelmä on helppo saada skarppaamaan juuri oikeaan paikkaan.
ISO 2000 eikä kohinaa.
Ei todellakaan, vaan osoitus taas tämän jutun pääpointista!
Erilaiset struktuurit ovat kuvissa parhaimmillaan silloin kun linssi pystyy välittämään koko 3D-efektin kennolle asti. Siihen tarvitaan kontrastia, piirtoa ja värien herkkää hallintaa.
Jälleen pehmeät liukumat ja kohteen irroitus taustasta esimerkkinä f/1.4-fiiliksestä.
Kuin myös. Olipa se hieno kokemus!