Tarinani

Tämä Villempi Pohjola

Olen se vähän Villempi Pohjola ja arvaatte varmaan että joskus on jouduttu kohtaamaan melko villejäkin tilanteita tämän nimen kanssa.

Voitte hyvin kuvitella esimerkiksi majoitusvarausten tekemisen aikanaan erään hyvinkin samalta kuulostavan, mökkejäkin vuokranneen valtion liikeyrityksen kanssa…Molemmissa päissä puhelua koettiin melkoisia kaikuja eikä niistä aina selvitty ilman epäuskoa.

No, ei se  mitään.  Toistojen kautta saa tuloksia ja onhan meissä Villin Pohjolan kanssa edelleen paljon samaa. Myyntiin ja markkinointiin keskittyvät molemmat. Minä en toki leipätyökseni myy erämatkailupalveluja vaikka erämies sydämeltäni olen ja eränkäynnin kanssa töitä teenkin.

Näistä Pohjola-johdannaisista nimileikeistä kun jatketaan niin on tietenkin myös se yksi vähän Villimpi Pohjola, ehdottomasti yksi lempisarjiksistani. Täydet respectit JP Ahoselle, sekä osuvista tarinoista että loistavista visuaalisista tuotoksista.

Hänenkin kanssaan meillä on ehdottomasti jotakin yhteistä. Visuaalinen tarinankerronta tuettuna hyvillä teksteillä on molemmilla sen sielukkaamman tekemisen ytimessä.

Olen leipätöideni ohessa tehnyt vuodesta 2011 alkaen töitä sisällöntuottajana, ensin printtipuolella freelancer-journalistina. Hyppäsin IT-taustastani johtuen itselleni paremmin sopivalle digi-puolelle kun ryhdyin rakentamaan digitaalisia sisältöjä sellaisille taloille kuten Sasta Oy, Carl ZEISS, Subaru Suomi ja  Nordic Distribution Oy.

Voisi jopa ujon rohkeasti väittää että olen ollut rakentamassa suomalaisen eräbisneksen some-näkyvyyttä pioneerin omaisesti. Sastan kanssa kaikki alkoi blogista, jatkui Facebook- ja Instagram-sisältöjen tuottamiseen. Itseasiassa tein myös ensimmäisen ammattilaiskeikkani valokuvaajan juuri Sastalle. Niiden kuvien kohdalla olen ylpeä siitä työstä mitä teimme yhdessä valokuvan ja yrityksen brändimielikuvan yhdistämisen kanssa.

Subarun kanssa taas panostettiin autoilun vapauteen, kotimaan matkailuun ja siten tämän hienon maamme esittelyyn. Kaikki tuo kiteytyi some-sisältöinä, joista voi lukea enemmän Projektit- sivulta ja blogistani. Pitkin poikin Pohjolaa on siis matkailtu.

Muidenkin asiakkaideni kanssa on ihan parhaalla mahdollisella tavalla tullut tutustuttua social influencer-työhön ja samalla avitettua brändejä somasti somen avulla.

Nyt kun keski-ikäistyessä ja reissutyön vaatimuksista johtuen on alkanut arvostamaan myös vapaa-aikaansa, valokuvaus lomittuu mukavasti päivätyöhön enemmän harrastuksena. Toki keikkaa heitetään edelleen esimerkiksi valmistujaiskuvausten ja reissukuvien kanssa!

Ei muuta kuin olkaapa yhteydessä jos haluatte minut visualisoiman tarinanne!

The Pohjola Resolution. Pohjolaa Pohjolan silmin.